Havahdun syvästä unesta, oliko tuo ovikello? Mitä helvettiä, tähän aikaan. Tuhahdan ja käännän kylkeä, en jaksa nyt kännisiä ystäviä, ei ole minun vikani ettette ole ehtineet viimeiseen yöbussiin. Ovikello soi uudelleen, joku paukuttaa nyrkillä. Nyt se aikoo herättää naapuritkin, hienoa. Fucking great. Kömmin sängystä, kietoudun peittoon ja laahustan tukka pystyssä asunnon poikki ovelle. Ovisilmästä ei saa selvää, mutta hämärässä näkyy vain yksi hahmo.

- Avaa.. sun on pakko olla kotona, matala ääni sanoo hiljaa ja pää painuu alas.

Huokaisen syvään ja kloksautan lukon auki. Hahmo, jonka viimeiseksi odotin näkeväni. Sydän jättää yhden lyönnin väliin, en voi mitään sille että vedän syvään henkeä. Tartun miestä käsivarresta ja kiskaisen sisään.

- Sä herätät ihan kaikki tässä talossa.
- Mä jätin sen, mä jätin, se nyyhkäisee ja jää keskelle pientä eteistä seisomaan. En ole nähnyt sitä koskaan ennen kännissä, enkä osaa kuvitella syytä, miksi se tulisi tänne tällaista asiaa kertomaan. Seisomme hiljaa pimeässä, mulla pyörii päässä tuhat ajatusta ja suuttumisen sijasta haluan vain ottaa sen syliin ja lohduttaa.