Mare ei kysy mitään, pelkään sen kysyvän enkä halua vastata. En halua
kertoa sille, mitä se ei tajua, selvittää lipsauttamaani lausetta
ollenkaan. Eikä se kysy, ei sen tarvitse. Se hymyilee aseistariisuvaa
hymyään surunaamionsa takaa ja silittää mun poskea kevyesti.
- Kyllä mä tajuan, mä olen tajunnut aina.
Hengähdän raskaasti, maha heittää voltin. Mun päässä humisee, voin
melkein kuulla aivorattaideni rutinan, kun ne toistaa sen sanoja ja
yrittää saada niistä selvää. Tajunnut, onko se tajunnut miten minä,
tyhmä akka, olin rakastunut mieheni ystävään, homomieheen onnellisessa
suhteessa? Ajatuskin virheeni paljastumisesta kammottaa, hävettää,
haluaisin vajota lattiasta läpi ja syvälle maan sisään. Pelkään, että
punastun, että järkyttynyt ilmeeni kertoo sille ihan kaiken, mitä siitä
koskaan olen salaa ajatellut.
Vedenkeitin naksahtaa pois
päältä, ja saan syyn kääntyä pois Maren silmien alta, piilottaa
kyyneleen joka yrittää tunkea silmäkulmastani esille. Kolistelen
äänekkäästi kuppeja esille ottaessani, yritän touhuta huolettomana,
pyyhkiä koko tilanteen pois. Kun olen saanut kahvit sekoitettua ja
kinkkuleivät tehtyä, kannan ne olohuoneeseen pienellä tarjottimella.
Asetan pöydälle. Mare istuu sohvalla ja näyttää väsyneeltä. Se istuu ja
puhuu ihan rennosti, ja tiedän sen teeskentelevän ettei mulla olis niin
vaivautunut olo äskeisestä.
- Piru kun piti vetää viskiä vähän
liian monta kupillista, se toteaa ja ryystää kahvia. - Ei mun ollut
tarkoitus tulla tänne sekoilemaan, mutta.. se nyt vaan tuntui sitten
hyvältä idealta baarin ovella taksia odotellessa.
- Ei se mitään,
totta kai sä saat tänne tulla jos ei kotiin oo menemistä. Ihan koska
vaan, sanon sille hellällä äänellä ja lasken käteni sen käsivarrelle.
Äänestäni varmasti paistaa läpi kaikki kiintymys, mitä mulla on sitä
kohtaan jäljellä. Se ottaa mua kädestä kiinni ja virnistää, katsoo
niillä ihanilla silmillään mua läheltä ja käskee mennä nukkumaan.
- Oikeesti, anteeks kun mä herätin. Tää oli tyhmää. Mee nyt peiton alle
niin jutellaan huomenna lisää. Jooko? se sanoo ja sipaisee tukkaa mun
kasvoilta.
- Okei, mä sanon sille hiljaa ja nousen ylös. Yhtäkkiä
tajuan olevani puolialasti ja nappaan lattialle heittämäni peiton
nopeasti ympärilleni.
Makuuhuoneessa jään hetkeksi
seisomaan sängyn viereen, tuijottamaan tyhjyyteen. Hengitän raskaasti,
kyynel valahtaa poskelta rinnuksilleni ja tuntuu siinä kylmältä.
Maattuani hetken valveilla tajuan, etten antanut sille peittoja enkä
tyynyjä. Nappaan varapeiton kainalooni, pari tyynyä sängyltäni ja
raahaan ne olkkariin. Mare kuorsaa jo, se nukkuu selällään käsi niskan
takana, jalat retkottaen. Nostan sen päätä hellästi, tungen tyynyn alle
ja peittelen koko miehen kevyellä peitteellä. Olen jo kääntymässä pois,
kun kumarrun vielä sen lähelle, nuuhkaisen kevyesti sen takkuisia
hiuksia ja annan pusun otsalle.
keskiviikko, 19. huhtikuu 2006
Kommentit